perjantai 26. elokuuta 2011

Karin Slaughter: Kivun jäljet (2011)

Alkuperäinen nimi: Undone
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 581s.
Takakansi:
Kolme vuotta aiemmin Sara Linton, Grant Countyn kuolinsyyntutkija, muutti Atlantaan, jotta voisi jättää taakseen traagisen menneisyytensä. Nyt hän työskentelee Gradyn sairaalan ensiavussa ja on vihdoin saamassa elämänsä järjestykseen. Mutta kun sairaalaan tuodaan pahoin loukkaantunut nainen, Sara joutuu uudelleen kasvokkain väkivallan ja kauhun kanssa. Nainen on jäänyt auton alle, mutta on selvää, että sitä ennen häntä on julmasti kidutettu.

Erikoisagentti Will Trent löytää rikospaikan läheltä maanalaisen kidutuskammion. Käy ilmi, että Saran potilas on vain sadistisen rikollisen ensimmäinen uhri. Will, hänen parinsa Faith Mitchell ja Sara Linton huomaavat olevansa keskellä karmivaa jahtia, jonka keskiössä näyttäisivät olevan aikuiset anorektikot. Kuten nämä naiset, myös Will, Sara ja Faith piilottelevat kukin omia salaisuuksiaan.

Mitä mieltä:
Tämän kirjan olin varannut jo hyvissä ajoin kirjastosta, joten sain sen suhteellisen pian ilmestymisensä jälkeen. Kovat odotukset eikä pettymystä tullut :) Tykkäsin kovasti päästä lukemaan Saran kuulumisia pitkästä aikaa eikä ollut ollenkaan hassumpi idea Slaughterilta yhdistää nämä molempien sarjojensa päähenkilöt samaan kirjaan. Toivottavasti jatkoa seuraa!

  Muuta höpinää:
Blogini on ollut tuskaisen hiljainen sitten Kesäkuun. Fakta on se, että kun sitten Heinäkuun puolenvälin jälkeen aloitin ansaitun virallisen lomani kesätöiden jälkeen, en oikein jaksanutkaan lukea! Ärsytti ihan suunnattomasti :/ Nyt on taas koulu alkanut ja suurin osa ajasta uhrautuu sitten koulujutuille. Hiljakseen kyllä aina jotakin lueskelen. Itseasiassa tässä hiljan luin erään jo jonkin aikaa lukuvuorossa olleen dekkarin eli Camilla Läckberg:in "Jääprinsessa". Siitä muutama sana myöhemmin.
Muutoinkin voi olla blogihiljaisuutta tiedossa syksyn aikana, kun lähden työharjoittelun merkeissä 4 viikoksi Maltalle :)) Lähtö on niin ikään 4 viikon kuluttua ja miljoona asiaa, kuten esimerkiksi rokotukset odottaa hoitamista.

Ei kommentteja: